Musiikki | View + VJ Matti Vilho



May 26th, 2017 8:00 to 9:00 pm

Perjantai 26.5. klo 20

Perjantai-ilta huipentuu Art Fair Suomessa tummanpuhuvaan räppiin. Räppäri View’n esitys visualisoituu VJ Matti Vilhon spektaakkelina.

Merikaapelihalli
Art Fair Suomen pääsylipulla

View, oikealta nimeltään Juuso Ruohonen, on 24-vuotias helsinkiläinen rap-artisti, jonka hypnoottinen ja mystinen soundi yhdistettynä hänen karismaattiseen ääneensä on huomattu eri medioissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. View julkaisi ensimmäisen EP:nsä, Avalon, yhdessä tuottajansa Joonas Laaksoharjun kanssa lokakuussa 2015. Julkaisu herätti mm. YleX:n, Bassoradion, The Line of Best Fitin, The 405:n sekä yhdysvaltalaisen KXP- radiokanavan huomion artistia kohtaan. Räppärin meriitteihin kuuluu myös hopeasija Rumban ja YleX:n operoimassa Tulevaisuuden Tusina 2016 –äänestyksessä.                    

Matti Vilho on nuori helsinkiläinen taiteilija, joka työskentelee videon ja animaation kanssa.

Katso musiikkivideo