Art Fair Suomi Goes Galleries johdatti yleisön gallerioiden ja taideyhteisöjen omiin toimitiloihin ja toi kaupunkiin uuden kuvataiteen tulkin.

Kuva: Aukusti Heinonen. Frottage-työpaja Galleria G:ssä lauantaina 12.6.

Art Fair Suomi Goes Galleries -nykytaidefestivaali järjestettiin ympäri Helsingin gallerioita ja näyttelytiloja 8.–13.6.2021. Mukana oli yhteensä 23 Helsingissä sijaitsevaa galleriaa ja taidetilaa sekä yksi fyysisesti Tampereella sijaitseva verkkogalleria. Festivaaliohjelmaan sisältyi 29 näyttelyä ja noin 80 tapahtumaa, joissa oli mukana yhteensä lähes 100 taiteilijaa.

Festivaali järjestettiin haastavassa tilanteessa pandemiatilanteen edelleen rajoittaessa osallistujamääriä. Yleisöä kuitenkin osallistui näyttelyihin ja tapahtumiin niin paikan päällä kuin verkossakin.

“Olemme todella tyytyväisiä siihen, että tällaisena aikana oli mahdollista järjestää tämän mittaluokan tapahtuma yhteistyössä yli 20 gallerian kanssa. Toivomme, että festivaalin myötä yhä useammat innostuvat käymään gallerioiden ja taideyhteistöjen näyttelyissä ja tapahtumissa myös muulloin kuin festivaalin aikana”, kertoo festivaalin koordinaattori Jenni Pekkarinen.

Festivaalin taidelähettiläs, drag-hahmo Maimu Brushwood o.s. Huolirinta madalsi menestyksekkäästi yleisön kynnystä astua gallerioihin ja nykytaiteen pariin. “Näyttelytilat ja galleriat ovat meille yhteistä ja ilmaista tilaa, joten astu rohkeasti sisään!” Maimu kannusti ennen festivaalia julkaistulla videolla. Viesti pätee vielä festivaalin jälkeenkin – tarjoavathan galleriat ja näyttelytilat taidesisältöjä ympäri vuoden.

Festivaaliviikon lauantaina 12.6. järjestettiin Maimun taidemaraton, jonka aikana kierrettiin hyötyliikuntahengessä 11 galleriaa kolmen tunnin aikana. Maimu johdatti yleisön Helsingin moninaisiin gallerioihin ja mitä erilaisempiin näyttelyihin. Taidemaraton keräsi kiitollista palautetta niin gallerioilta, taiteilijoilta kuin yleisöltäkin.

“Kierros oli hyvä! Toivottavasti vastaavia tulisi myöhemminkin!…Tämä oli aivan loistava, kun joku muu oli katsonut valmiiksi reitin ja aukioloajat”, yksi osallistujista kommentoi taidemaratonia.

Art Fair Suomen järjestäjät suunnittelevatkin parhaillaan jatkoa Maimun taidekierroksille; muutaman kerran vuodessa järjestettävillä kierroksilla yleisö pääsee tutustumaan Helsingin moninaiseen näyttelytarjontaan Maimun opastuksessa.

Osa festivaalin verkossa järjestetyistä tapahtumista on edelleen yleisön katsottavissa ja koettavissa. Art Fair Suomen YouTube-kanavalta voit katsoa esimerkiksi AFS @ Konttori -keskustelutilaisuudet sekä gallerioiden tiloissa kuvattuja tapahtumia.

Kiitos kaikille osallistujille!

 

Art Fair Suomi Goes Galleries järjestettiin 8.-13.6.2021
www.artfairsuomi.fi | Facebook | Instagram

Osallistuneet Galleriat: Forum Box, Galleria A2, Galleria Art Kaarisilta, Galleria Duetto, Galleria G, Galleria Halmetoja, Galleria Huuto, Galleria Kuvitus, Galleria Pirkko-Liisa Topelius, Galleria Sculptor, Galleria SEINÄ, HAA Galleria, Kirjagalleria Laterna Magica, Malmitalon Galleria, MUU Helsinki, Myymälä 2, OHO Galleria, Sinne, tm-galleria, Third Space, Valokuvagalleria Hippolyte & Hippolyte Korjaamo, Vargas Print Studio, Videokanava Online Gallery